Isot kiitokset kaikille Teille, jotka teitte kisasta onnistuneen tapahtuman: ratamestarit, rastien viejät, rakennusryhmä, ajanotto, kanttiinin tytöt ja kahvinkeittäjät, liikenteenohjaajat ja ylipäätään kaikki, jotka aikaanne annoitte tapahtumalle.

 

Our Live Timing and Timing softwares are sponsored by Vola Racing

LIVE TIMING

Results 2022

Training 10.2.2022
Training 1
Training 2

WC1 11.2.2022
Official results Men S1
Official results Women S1
Official results Men S2
Official results Women S2J

Results all runs
Official ranking Men S1
Official ranking Women S1
Official ranking Men S2
Official ranking Women S2J

 

Results 2020
Training Men S2
Training Men S1
Training Ladies S2
Training Ladies S1

Results FIS 12.2.2020
Official Results FIS Men S2
Official Results FIS Men S1
Official Results FIS Ladies S2
Official Results FIS Ladies S1

Resullts 2019
Official ranking Men S2J Training
Official ranking Men S2 Training
Official ranking Men S1 Training
Official ranking Ladies S2J Training
Official ranking Ladies S1 Training

 

Results 13.2.2019 World Cup 1
S2J Men Official ranking FIS 1
S2J Ladies Official ranking FIS 1
S2 Men Official ranking FIS 1
S1 Men Official ranking World Cup 1
S1 Ladies Official ranking World Cup 1

Results 14.2.2019 World Cup 2
S2J Men Official results
S2J Ladies Official results
S2 Men Official results
S1 Men Official results
S1 Ladies Official results

Aikuisten suunniskurssi pidetään kaksipäiväisenä keväällä 2023

Tervetuloa

ALPPIHIIHDON ALKUVAIHEITA SALLASSA

Julkaistu Koti-Lappi lehdessä 23.3.2017
Teksti Kaarlo Kantola

Sallatunturilla järjestetään 30.3.2017 pujottelun SM-juhlakisat. Sallan Karhut haluaa näin vaalia 80 vuotta sitten vanhassa Sallassa järjestettyjen ensimmäisten syöksyhiihdon SM-kilpailujen perinnettä. Ennen sotia puhuttiin tunturihiihdosta alppihiihdon sijasta ja lajia kutsuttiin syöksyhiihdoksi nykyisen syöksylaskun sijasta.

Sallalaiset olivat innostuneet pujottelusta jo ennen sotia. Sallasta oli viestitetty muuallekin, että Sallatunturin, Välitunturin ja Rohmoivan rinteiltä löytyivät Suomen suurimmat korkeuserot, yli 400 metriä. Kun Suomen hiihtoliitto alkoi puuhata ensimmäisiä SM-kisoja, se valitsikin kilpailujen pitopaikaksi Sallan tuntureineen. Käytännön järjestelyistä vastasi  Sallan Karhut.

Syöksyhiihdon Suomen mestaruudesta laskettiin 3.4.1937. Kilpailupaikka oli Sallatunturi maalin sijaitessa Sallajärven rannassa. Suojasää ja auringonpaiste olivat sulattaneet lumia ylhäältä avotunturista, joten kilpailu jouduttiin aloittamaan puurajalta. Silti radalle saatiin pituutta 1350 metriä, jossa korkeuseroa oli 300 metriä. Rata oli melkoisen hurja. Laajemmin raivattua rinnettä ei ollut. Tunturiin oli merkitty kapea, vain viisimetrinen ränni, jossa ei ollut tilaa virheille. Rata oli kapea, kumpuileva ja pinnaltaan epätasainen. Vaikeutta lisäsi vielä se, että kilpailua edeltävänä yönä sää kylmeni. Aamulla rata oli aivan jäinen.

Yleisöä oli saapunut tunturiin runsaasti. Nähtävää riitti, sillä katsojat saivat hämmästellä laskijoiden vauhdin lisäksi mitä erilaisimpia nurinmenoja. Kaatumisilta välttyneet laskijatkaan eivät  esittäneet mitään teknisiä hienouksia, sillä pystyssä pysymiseen vaadittiin aivan riittävästi työtä. Kisasta otettujen kuvien perusteella laskijoiden asento oli leveä haara-asento. Vauhtia yritettiin hillitä auraamalla, mutta silti moni tuiskahti nurin. Nurinmenoista huolimatta kilpailijat saapuivat yleisön hurratessa maaliin hengästyneinä, hikisinä, jalat puutuneina ja useimmat yltäpäältä lumessa.

Jäisen kelin johdosta kilpailusta tuli osittain taktiikkakisa. Voiton vei kokenut Erkki Penttilä, joka osasi hillitä hieman vauhtiaan ennen vaikeimpia käännöksiä. Sen sijaan nurin menivät kaikki ne laskijat, jotka päättivät laskea radan läpi jarruttamatta. Penttilän aika oli 1,37,1. Toisena oli lahtelainen tuleva suksitehtailija Esko Järvinen ja kolmas oli maastohiihtäjänä paremmin tunnettu Aarne Valkama.

Syöksyhiihdossa tapahtuneista raisuista kaatumisista huolimatta kukaan ei tiettävästi loukkaantunut.  Kaikki kilpailijat tulivat mukaan myös seuraavan päivän pujottelukilpailuihin. Kilpailupaikkana oli Välitunturin rinne. Tarkkailijana kilpailussa mukana ollut Itävallan Anton Obholtzer oli merkinnyt avotunturiin radan, jolla oli pituutta 425 metriä ja korkeuseroa 135 metriä. Kilpailuista tehdyltä filmiltä paljastuu, että tuon ajan radalla ei ollut paljoakaan tekemistä nykyisten rytmikkäiden ratojen kanssa. Radan merkitsemisessä keppeinä oli käytetty tunturista katkaistuja puun oksia, joihin oli sitaistu nelikulmaiset liput.

Yleisöä oli taas mustanaan. Katsojat saivat nähdä, miten Erkki Penttilä ja Martti Uosikkinen kävivät kovan taiston pujottelumestaruudesta. Penttilä oli tälläkin kertaa nopeampi, mutta Uosikkinen hävisi ainoastaan 0,4 sekuntia. Uosikkinen tunnettiin paremmin huippuvoimistalijana. Hän oli mukana sekä Los Angelesin 1932 että Berliinin 1936 olympiakisoissa pronssia saavuttaneessa Suomen voimistelujoukkueessa.

Lehdet noteerasivat uudet lajit laajasti. Sallan SM-kilpailuista kerrottiin valtakunnan lehdissä kuvien ja suurten otsikoiden kera. Syöksyhiihdon kilpailurataa kuvattiin kunnioittavaan sävyyn. Myös korostettiin pujottelun vaatimaa hyvää kehon ja suksien hallintaa. Entä sitten sallalainen yleisö, miten se otti tapahtuman vastaan? Kenties huudahdus katsojien joukosta kuvaa suhtautumista: ”Jos raavaat miehet mokomalla alle kahden minuutin taipaleella menevät noin näännyksiin, niin täytyy tuon syöksymisen olla miehisten miesten hommaa”! Tuskin parempaa puolustuspuhetta syösyhiihto tuolloin tarvitsi.

Jo seuraavana vuonna 1938 Sallan Karhut järjesti toistamiseen syöksyhiihdon SM-kilpailut. Syöksyrata oli tällä kertaa raivattu Rohmoivan rinteille. Radan pituus oli 1200 metriä ja korkeusero 260 metriä. Rata kulki 600 metriä puurajan yläpuolella ja sen jälkeen saman verran metsään hakattua 20 metrin aukkoa seuraten. Kisan voitti Aarne Valkama. Seuraavan päivän pujottelurata oli 425 metrin mittainen ja korkeuseroa oli 125 metriä. Kisan voitti kilpa-autoilijanakin tunnettu K.A. Ebb Helsingistä.

Sotien johdosta vireänä alkanut alppihiihdon harrastus kilpailuineen katkesi. Jylhät tunturitkin jäivät rajan taakse. Sallan Karhujen toimintakin lakkasi reilun kymmenen vuoden ajaksi. Uuden innostuksen Sallan alppihiihdon harrastukselle sytytti tavallaan Kuusamon Ruka. Siellä järjestettiin jo 1955 pujottelun SM-kilpailut. Rukalla käynnnistettiin myös 1956 ensimmäinen hiihtokoulu. Puuhamiehenä oli Sallassakin toiminut maanmittausinsinööri Kalevi Routala. Rukan esimerkin myötä myös sallalaiset puuhaihmiset alkoivat viritellä pujotteluradan raivaamista silloisen Pyhätunturin rinteille. Hanke eteni ripeästi ja jo keväällä 1959 Sallan Karhut saivat järjestettäväkseen suurpujottelun SM-kilpailut.

Kilpailut olivat osa silloista ”Alppiviikon” nimellä kutsuttua tapahtumaa. Kilpailuviikko alkoi Ounasvaaralta jatkuen Pelkosenniemen Pyhätunturilla, jonne oli raivattu ensimmäinen vaatimaton pujottelurata. Pääsiäisviikon keskiviikkona 25.3.1959 olikin sitten vuorossa Sallan Pyhätunturin SM-kilpailut. Alppiviikko päättyi pääsiäisenä Rukalla järjestettyihin kisoihin.

Mainitun Alppiviikon aikana käynnistyi tavallaan toisen kerran Sallassa pujottelun kilpailutoiminta. Jo tuolloin korostettiin, että Sallassa oli perinteitä vaalittavana pujottelun ja syöksylaskun järjestäjänä. Lehtien palstoilla Sallan kilpailut saivat ansaittua huomiota. Uutisoinnissa korostettiin, kuinka sama yrittäjähenki, joka sallalaisia oli aina elähdyttänyt muillakin aloilla, löi leimansa myös urheiluun.

Parhaan kiitoksen noiden SM-kilpailujen järjestäjille antoi yleisö, joka arkipäivästä huolimatta oli saapunut vieraineen suurella joukolla juhlistamaan kisoja. Kirkonkylän äärellä sijaitsevalla omalla silloisella Pyhätunturilla kilpailujen tuoksinassa muistelttiin vanhan Sallan perinteitä. Voi kuvitella, kuinka ilmassa leijaili aitoa talviurheilun tunnelmaa, kun kisafanfaarien soidessa sinivalkoiset värit vedettiin tunturille pystytettyihin salkoihin.

Suurpujottelun Suomen mestariksi leivottiin myöhemmin kansainvälistäkin menestystä saavuttanut nuori Ulf Ekstam. Kisan muut mitalisijat saavuttivat Eino Kalpala ja Raimo Manninen. Suomen mestari Ulf Ekstam oli saapunut esi-isänsä työmaiden äärelle. Hänen isoisänsä E. Ekstam oli näet nuorena metsänhoitajana toiminut vuosisadan vaihteessa Kuolajärvellä metsähallinnon työtehtävissä.

Tuohon aikaan hiihtohissit olivat harvinaisuuksia. Rukalle oli hankittu 1957 polttomoottorilla varustettu hissi, joka toimi pendeliperiaatteella. Rukan esimerkin myötä myös sallalaiset hankkivat seuraaviin 1961 järjestettyihin SM-kilpailuihin Kemijoen Uittoyhdistykseltä kelavaijerin, joka moottoreineen palveli vaatimattomana kuljettimena ylös tunturiin.

Lapin tuntureille rakennettiin koko ajan uusia hiihtohissejä. Pituusennätyksiä rikottiin vuosittain. Sallassakin oltiin ajan hermoilla. Yhtenä hissin puuhamiehenä toimi opettaja Aarne Tuuha, joka pujottelun harrastajana ja rinteitä tampatessa oli todennut rinteen tarvitsevan  kunnollisen hissin. Syntyi ajatus yhtiöstä  Sallan Matkailu, joka voisi rakentaa hissin. Yhtiö perustettiin ja Itävallasta hankittiin hissi, joka otettiin käyttöön 1960-luvun puolivälissä. Kilometrin mittainen ankkurihissi oli aikanaan Suomen pisin, korkeuseroakin komeat 200 metriä.

Vuonna 1959 järjestelyiltään onnistuneiden suurpujottelun SM-kilpailujen jälkeen Sallan Karhut on saanut vuosikymmenten aikana järjestettäväkseen lukuisia alppihiihdon ja nopeuslaskun kansainvälisiä ja SM-tasoisia kilpailuja. Seura on myös kasvattanut suuren joukon alppihiihdon harrastajia, jotka ovat menestyneet sekä SM-tasolla että kansainvälisestikin. Sallatunturi on samalla kehittynyt tunnetuksi matkailukeskukseksi monipuolisine palveluineen. Tyytyväisin mielin Sallan Karhut voi ottaa vastaan kilpailijat ja yleisön SM-juhlakisoihinsa kunnioittamaan 80 vuoden takaista perinnettään.

KAARLO KANTOLA

 

Sallalaisista urheilijoista muutamia on vuosien saatossa valittu olympiaedustajiksikin.

Ensimmäinen olympiaedustaja oli Olavi (Olli) Remes. Hän oli syntynyt Iisalmessa, mutta tuli 1930-luvun alussa Kuolajärvelle rajavartioston palvelukseen. Olli Remes kuului sotilaspartiohiihdon olympiahopeaa saavuttaneeseen Suomen joukkueeseen 1936 talviolympialaisissa Garmisch-Partenkirchenissä Saksassa. Olli Remes on Mannerheim-ristin ritari ja hän kaatui 1942 Itä-Karjalassa. Vuonna 2014 hänestä julkaistiin elämänkertateos, jonka kannen kuva oheisista kuvista ensimmäisenä.

Vuoden 1960 talviolympialaisissa USA:n Squaw Valleyssa Suomea edusti sallalainen Martti Meinilä, joka sijoittui ampumahiihdossa kahdeksanneksi toiseksi parhaana suomalaisena. Toisessa kuvassa on noiden kisojen Suomen olympiajoukkue. Martti Meinilä seisoo edessä istuvista naisista 2. vasemmalla olevan naisen takana. Kolmannessa kuvassa Martti Meinilän diplomi olympiakisoista.

Vuoden 1964 talviolympialaisissa Itävallan Innsbruckissa Suomen edustajana ampumahiihdossa varamiehensä oli Sallassa syntynyt Pentti Aatsinki.

Lisäksi voidaan mainita, että sallalaista Salla Speed Team seuraa edustaneet toispaikkakuntalaiset Tarja Mulari ja Camilla Hackmanin-Uski olivat Suomen edustajina nopeuslaskussa Albertvillen talviolympialaisissa 1992 Ranskassa. Kisoissa laji oli mukana näytöslajina. Tarja Mulari voitti kultamitalin.

Teksti Kaarlo Kantola

 

 

Alppijaosto jäsenet
Päivi Virkkula(pj)
Arto Tuuha
Leo Myllylä
Kalevi Korhonen
Salla Hautajärvi

Yhteystiedot:
Päivi Virkkula
puhelin; 040 – 593 3937
s-posti;  paivi.virkkula(at)kolumbus.fi

Suunnistusjaosto

Sallan Karjujen historia sivulle kootaan Sallan Karhujen historiaa lähes 90-vuoden toiminnan ajalta. Mikäli sinulla on valokuvia tai artikkeleita seuramma toiminasta, niin otamme niitä mielellään vastaan. Tiedostoja ja valokuvia voi lähettää sähköpostilla seuran sihteerille osoitteen: saka.sihteeri@gmail.com

Ensimmäiset tarinat on kirjoittanut Kaarlo Kantola.
Kaarlo on syntyisin Sallasta, mutta lähti oppikouluun Kemijärvelle 11-vuoden ikäisenä, koska Sallassa ollut vielä silloin oppikoulua. Nykyisin Kaarlo asuu Rovanimellä ja hän on koulutukseltaan  diplomi-insinööri

Kaarlo Kantolan artikkeli julkaistu Koti-Lappi lehdessä 23.2.2017

SALLAN KARHUJEN KARHULA

Urheiluseuroille, nuorisoseuroille ja monille muillekin yhdistyksille toimitalon rakentaminen ja ylläpito oli vuosikymmeniä sitten osa suomalaista seura- ja yhdistystoimintaa. Seurantalot olivat sosiaalisuuden, luottamuksen ja yhdessä toimimisen ilmentymä. Ajan kuluessa etenkin pienillä paikkakunnilla väestön vähetessä ja ikärakenteen muuttuessa toiminta on ymmärrettävästi hiipunut.  Seurantaloja  on myyty muuhun käyttöön taikka purettu. Tällainen kohtalo oli myös Sallan Karhujen talolla Karhulalla.

Viime sotien aikana Sallan Karhujen toiminta oli monen muun urheiluseuran tavoin pysähdyksissä. Melko pian sen jälkeen kun alkoi varmistua kirkonkylän paikka Märkäjärven kylään, seura herätettiin henkiin. Ensimmäisiä hankkeita seura-aktiiveilla oli saada oma toimitalo.

Suunnitellun toimitalon paikaksi saatiin ostettua Pelto-Takalan tilasta, Heikki Abiel Vaaralan perikunnalta n. 3000 m2:n tontti nykyisen Tapulintien varrelta. Aluksi tontille siirrettiin Kallungista ilmavalvonnan käytössä ollut parakki. Parakin hankinta ja siirto suoritettiin yhteistyössä maamiesseuran kanssa, jolloin harkittiin myös seuran nimen muuttamista muotoon Maakarhut. Ajatuksesta kuitenkin melko pian luovuttiin. Siirretty Maakarhulaksi kutsuttu rakennus palveli usean vuoden ajan tarkoitustaan.

Uuden ajanmukaisen seurantalon pystyttäminen oli kuitenkin vireillä koko ajan.1950-luvun alun kesällä saatiin puutavara ajettua rakennuspaikalle. Märkäjärven isänniltä ja Kemiyhtiöltä lahjoituksina saatujen rakennuspuiden kaato- ja uittotöiden talkoisiin osallistui 50-60 miestä. Puutavaran sahasivat rakennustarvikkeiksi Esko ja Kaino Onkamo omistamallaan kenttäsirkkelillä. Varsinaiset rakennustyöt aloitettiin seuraavan vuoden heinäkuussa. Urakoitsijoina toimivat Kelloselän miehet Tauno Aatsinki, Olavi Meinilä ja Väinö Puttonen, kaikki seuran aktiivijäseniä. Heidän osuus oli vaativammat työt, muilta osin talkootyöt näyttelivät huomattavaa osaa. Parhaimpina aikoina oli töissä lähes 30 miestä ja naista sekä 3 kuorma-autoa.

Rakennus valmistui vuoden 1953 marraskuussa ja toimitalon nimeksi tuli Karhula. Pienet keskeneräisyydet saatettiin loppuun myöhemmin, jolloin ulkoseinät saivat valkoisen maalinsa. Ulkoseinälle maalattiin myös seuran merkki, jossa tunturisilhuetti ja karhut kuvaavat hyvin Sallan maiseman ja sen vireyden ja tahdon, mikä parhimmillaan vallitsi seuran jäsenten keskuudessa.

Talon ulkomitat olivat 24×10 m, juhlasali oli 15×10 m suuruinen ja näyttämötila 5×10 m. Eteisen yläpuolelle oli sijoitettu pieni ravintolatila. Talo varustettiin sähkölämmityksellä. Rakentamisen hinnaksi kalusteineen  tuli n.4,5 milj. mk (140 000 €). Tuntuvina helpotuksina kuluihin saatiin lahjoituksia niin yksityisiltä kuin liikkeiltäkin.  Juhlasaliin yleisöä varten tarvittavat istuimet hankittiin Kouvolan teatterilta, joka kauppasi niitä uusiessaan kalustoaan. Sallan Karhuille istuinten hinnaksi tuli pelkästään rahtikulut.

Uuden toimitalon vihkiäisiä juhlittiin 29.11.1953 yli 300-päisen yleisön läsnäollessa. Tyytyväisin mielin saattoi seuran silloinen puheenjohtaja, kelloseppä Väinö Kuitunen esitellä seuran sodanjälkeistä toimintaa ja valmistuneen talon rakennusvaiheita.  Musiikkiesityksistä huolehti Kemijärven VPK:n torvisoittokunta. Juhlan lauluesityksiä säesti nuori 16-vuotias neitonen Marketta Alajoutsijärvi, joka tunnettiin myöhemmin iskelmälaulajana taiteilijanimellä Marketta Joutsi. Reilun kuukauden kuluttua avajaisista Karhulassa vietettiin ensimmäiset isot häät. Häävieraiden joukossa ollut muistelee, kuinka salmivaaralaisen sulhasen ja kursulaisen morsiamen häävalssiin yhtyi mukana tanssimaan koko sulhasen veljessarja kumppaneineen.                  

Muutaman vuoden kuluttua syksyllä 1959 vietetty seuran 30-vuotisjuhla oli arvokas tilaisuus. Tuolloin oli kulunut vasta n. 15 vuotta sotien päättymisestä, joten juhlan herkimmän osan muodosti sodissa kaatuneiden sankarivainajien muistolaatan paljastus. Taulussa on 27 sankarivainajan, entisten Sallan Karhujen jäsenten nimet. Paljastuspuheen piti vt. kirkkoherra Jarl Salonius. Puheensa lähtökohdaksi hän oli valinnut Paavalin I Korinttolaiskirjeen 9:24 sanat: “Ettekö tiedä, että jotka kilparadalla juoksevat, ne tosin kaikki juoksevat, mutta yksi saa voittopalkinnon? Juoskaa niinkuin hän, että sen saavuttaisitte”

Sallan Karhujen toimitalo seisoi paikallaan reilut kolmekymmentä vuotta. Näinä vuosikymmeninä seuratalolle kävi etenkin alkuvuosikymmenenä vilkas liikenne. Siellä kokoonnuttiin, urheiltiin, näyteltiin, vietettiin häitä, katseltiin elokuvia. Siellä esiintyivät monet tunnetut artistit silloiseen tapaan eli aluksi ohjelmaa ja lopuksi puolitoistatuntia tanssia.. Siellä muulloinkin tanssittiin, rakastuttiin, kenties joskus petyttiinkin.

 

Alkuvuoskymmenen vilkkaan toiminnan jälkeen talon käyttö alkoi hiipua. Tanssin jytke ja muu liikunnan ääni vaikenivat. Talo kukoisti aikansa ja alkoi kuihtua ja ränsistyä. Tavallinen tarina seurantalon vaiheista alkoi tulla päätökseensä. Vielä 1980-luvun alkuvuosina seuran johtokunta pohti mahdollista talon remonttia, mutta asiasta ei päästy yksimielisyyteen ja taloudelliset resussitkin olivat rajalliset. Lopulta Karhulan kohtaloksi tuli purkaminen 1980-luvun puolivälissä.

Tänä päivänä talosta ovat jäljellä vain muistot ajalta, jolloin yhteisöissä voimallisesti ajettiin yhteisiä etuja ja harrastettiin. Nämä yhteisöt tarvitsivat toiminnalleen tyyssijan, seurantalon.

KAARLO KANTOLA

Sallan Karhut on kasvattanut monia menestyksekkäitä urheilijoita. Seuran viettäessä 50-vuotisjuhlaansa 1979 heitä palkittiin mitalein. Kuvassa vas. lukien: Kotala Onni, Similä Jouko, Tuuha Arto, Ilola Seppo, Hämäläinen Juha, Seppälä Tapani, Aatsinki Eero, Sarivaara Jorma ja seuran tuolloinen puh.johtaja Soppela Jouko. Kuva LK:n arkisto.

Porukan vanhin Onni Kotala voitti 1938 hiihdossa poikien Suomen mestaruuden. Jouko Similä, Arto Tuuha ja Seppo Ilola voittivat pujottelussa ja syöksylaskussa useitakin SM-mitaleja. Juha Hämäläinen voitti aikanaan yhdistetyssä nuorten SM:n. Eero Aatsinki, Jorma Sarivaara ja Tapani Seppälä saavuttivat 1966 viestihiihdossa poikien 3×5 km:n SM-hopeaa.