Kaarlo Kantolan artikkeli julkaistu Koti-Lappi lehdessä 23.2.2017

SALLAN KARHUJEN KARHULA

Urheiluseuroille, nuorisoseuroille ja monille muillekin yhdistyksille toimitalon rakentaminen ja ylläpito oli vuosikymmeniä sitten osa suomalaista seura- ja yhdistystoimintaa. Seurantalot olivat sosiaalisuuden, luottamuksen ja yhdessä toimimisen ilmentymä. Ajan kuluessa etenkin pienillä paikkakunnilla väestön vähetessä ja ikärakenteen muuttuessa toiminta on ymmärrettävästi hiipunut.  Seurantaloja  on myyty muuhun käyttöön taikka purettu. Tällainen kohtalo oli myös Sallan Karhujen talolla Karhulalla.

Viime sotien aikana Sallan Karhujen toiminta oli monen muun urheiluseuran tavoin pysähdyksissä. Melko pian sen jälkeen kun alkoi varmistua kirkonkylän paikka Märkäjärven kylään, seura herätettiin henkiin. Ensimmäisiä hankkeita seura-aktiiveilla oli saada oma toimitalo.

Suunnitellun toimitalon paikaksi saatiin ostettua Pelto-Takalan tilasta, Heikki Abiel Vaaralan perikunnalta n. 3000 m2:n tontti nykyisen Tapulintien varrelta. Aluksi tontille siirrettiin Kallungista ilmavalvonnan käytössä ollut parakki. Parakin hankinta ja siirto suoritettiin yhteistyössä maamiesseuran kanssa, jolloin harkittiin myös seuran nimen muuttamista muotoon Maakarhut. Ajatuksesta kuitenkin melko pian luovuttiin. Siirretty Maakarhulaksi kutsuttu rakennus palveli usean vuoden ajan tarkoitustaan.

Uuden ajanmukaisen seurantalon pystyttäminen oli kuitenkin vireillä koko ajan.1950-luvun alun kesällä saatiin puutavara ajettua rakennuspaikalle. Märkäjärven isänniltä ja Kemiyhtiöltä lahjoituksina saatujen rakennuspuiden kaato- ja uittotöiden talkoisiin osallistui 50-60 miestä. Puutavaran sahasivat rakennustarvikkeiksi Esko ja Kaino Onkamo omistamallaan kenttäsirkkelillä. Varsinaiset rakennustyöt aloitettiin seuraavan vuoden heinäkuussa. Urakoitsijoina toimivat Kelloselän miehet Tauno Aatsinki, Olavi Meinilä ja Väinö Puttonen, kaikki seuran aktiivijäseniä. Heidän osuus oli vaativammat työt, muilta osin talkootyöt näyttelivät huomattavaa osaa. Parhaimpina aikoina oli töissä lähes 30 miestä ja naista sekä 3 kuorma-autoa.

Rakennus valmistui vuoden 1953 marraskuussa ja toimitalon nimeksi tuli Karhula. Pienet keskeneräisyydet saatettiin loppuun myöhemmin, jolloin ulkoseinät saivat valkoisen maalinsa. Ulkoseinälle maalattiin myös seuran merkki, jossa tunturisilhuetti ja karhut kuvaavat hyvin Sallan maiseman ja sen vireyden ja tahdon, mikä parhimmillaan vallitsi seuran jäsenten keskuudessa.

Talon ulkomitat olivat 24×10 m, juhlasali oli 15×10 m suuruinen ja näyttämötila 5×10 m. Eteisen yläpuolelle oli sijoitettu pieni ravintolatila. Talo varustettiin sähkölämmityksellä. Rakentamisen hinnaksi kalusteineen  tuli n.4,5 milj. mk (140 000 €). Tuntuvina helpotuksina kuluihin saatiin lahjoituksia niin yksityisiltä kuin liikkeiltäkin.  Juhlasaliin yleisöä varten tarvittavat istuimet hankittiin Kouvolan teatterilta, joka kauppasi niitä uusiessaan kalustoaan. Sallan Karhuille istuinten hinnaksi tuli pelkästään rahtikulut.

Uuden toimitalon vihkiäisiä juhlittiin 29.11.1953 yli 300-päisen yleisön läsnäollessa. Tyytyväisin mielin saattoi seuran silloinen puheenjohtaja, kelloseppä Väinö Kuitunen esitellä seuran sodanjälkeistä toimintaa ja valmistuneen talon rakennusvaiheita.  Musiikkiesityksistä huolehti Kemijärven VPK:n torvisoittokunta. Juhlan lauluesityksiä säesti nuori 16-vuotias neitonen Marketta Alajoutsijärvi, joka tunnettiin myöhemmin iskelmälaulajana taiteilijanimellä Marketta Joutsi. Reilun kuukauden kuluttua avajaisista Karhulassa vietettiin ensimmäiset isot häät. Häävieraiden joukossa ollut muistelee, kuinka salmivaaralaisen sulhasen ja kursulaisen morsiamen häävalssiin yhtyi mukana tanssimaan koko sulhasen veljessarja kumppaneineen.                  

Muutaman vuoden kuluttua syksyllä 1959 vietetty seuran 30-vuotisjuhla oli arvokas tilaisuus. Tuolloin oli kulunut vasta n. 15 vuotta sotien päättymisestä, joten juhlan herkimmän osan muodosti sodissa kaatuneiden sankarivainajien muistolaatan paljastus. Taulussa on 27 sankarivainajan, entisten Sallan Karhujen jäsenten nimet. Paljastuspuheen piti vt. kirkkoherra Jarl Salonius. Puheensa lähtökohdaksi hän oli valinnut Paavalin I Korinttolaiskirjeen 9:24 sanat: “Ettekö tiedä, että jotka kilparadalla juoksevat, ne tosin kaikki juoksevat, mutta yksi saa voittopalkinnon? Juoskaa niinkuin hän, että sen saavuttaisitte”

Sallan Karhujen toimitalo seisoi paikallaan reilut kolmekymmentä vuotta. Näinä vuosikymmeninä seuratalolle kävi etenkin alkuvuosikymmenenä vilkas liikenne. Siellä kokoonnuttiin, urheiltiin, näyteltiin, vietettiin häitä, katseltiin elokuvia. Siellä esiintyivät monet tunnetut artistit silloiseen tapaan eli aluksi ohjelmaa ja lopuksi puolitoistatuntia tanssia.. Siellä muulloinkin tanssittiin, rakastuttiin, kenties joskus petyttiinkin.

 

Alkuvuoskymmenen vilkkaan toiminnan jälkeen talon käyttö alkoi hiipua. Tanssin jytke ja muu liikunnan ääni vaikenivat. Talo kukoisti aikansa ja alkoi kuihtua ja ränsistyä. Tavallinen tarina seurantalon vaiheista alkoi tulla päätökseensä. Vielä 1980-luvun alkuvuosina seuran johtokunta pohti mahdollista talon remonttia, mutta asiasta ei päästy yksimielisyyteen ja taloudelliset resussitkin olivat rajalliset. Lopulta Karhulan kohtaloksi tuli purkaminen 1980-luvun puolivälissä.

Tänä päivänä talosta ovat jäljellä vain muistot ajalta, jolloin yhteisöissä voimallisesti ajettiin yhteisiä etuja ja harrastettiin. Nämä yhteisöt tarvitsivat toiminnalleen tyyssijan, seurantalon.

KAARLO KANTOLA